Asiakastarinat
Orrella
Julkaistu 17.06.22Linnut poimivat ympäristöä valollaan
Vantaan kaupunki järjesti vuonna 2015 maisema-arkkitehtuurikilpailun Tikkurilan jokirannan virkistysalueen kunnostamiseksi. Kilpailun voitti LOCI Maisema-arkkitehdit ehdotuksellaan ”Keidas”. Monialaiseen työryhmään kuului myös valaistussuunnittelusta vastannut Lighting Design Collective Oy (LDC). Jokirantapuiston ensimmäinen toteutusvaihe kattoi pitkänomaisen Åvikin puistoalueen, jolle sijoitettiin toiminnallinen leikkipaikka ja uusia oleskelurakenteita.
LOCI:n Milla Hakari kertoo projektin lähtökohdista:
Åvikin puiston kantavana teemana on vehreä luonto vastapainona Tikkurilan kaupunkimaiselle keskustalle. Tavoitteemme oli luoda puistoon erikoiselementtejä maisema-arkkitehtuurin keinoin. Leikkivälineet ovat orsimaisia, maan muodot kumpuilevia. Puistossa on Keravanjokea viitteellisesti imitoiva vesileikkikouru, jossa lapset voivat uittaa veneitä.
LDC:n Jari Vuorinen ja LOCI:n Milla Hakari kehuvat kuinka suunnitteluprosessi on edennyt alusta alkaen hedelmällisesti yhdessä ideoiden ja ajatuksia vaihtaen kaikkien hankkeessa mukana olevien tahojen kanssa. Erityistä kiitosta saa Vantaan kaupunki, joka on ollut valmis panostamaan erikoisrakenteisiin. Suunnittelijat ovat saaneet toteuttaa ideoitaan vapaasti.
Jotain muuta kuin perusvalaisimet
Leikkipaikan avoimeen keskustaan ei haluttu sijoittaa funktionaalisia pylvään nokassa valaisin -tyyppisiä leikkipuistovalaisimia. Tästä lähtökohdasta syntyi yhteinen ymmärrys, että keskeiselle paikalle voisi sijoittaa jonkin erikoisemman valaisimen, joka toimii katseenvangitsijana valoisan ja pimeän aikaan.
LDC:n Jari Vuorinen muistelee Orrella-valaisimen syntyhetkiä:
Orrella-pylvään prosessi oli oikeastaan yksinkertainen ja nopea. Se pohjautuu silloisen suunnittelijamme Antti Hiltusen ajatukseen. Pyrimme pääsemään hiukan lähemmäs leikkisyyttä, ja Orrella-valaisin on osa tätä ajattelua.
Uusien rakenteiden ja maanalaisen kaupunki-infran tieltä jouduttiin kaatamaan harmittavan monta puuta. Osittain tästä lähtökohdasta syntyi ajatus tyyliteltyä puuta muistuttavasta valaisimesta keskellä leikkialuetta.
Tässä ympäristössä oli luontevaa käyttää pylväitä, koska ei ollut rakenteita, joihin tukeutua. Ensin ajatus lähti hakemaan jotain muuta materiaalia kuin Vantaan kaupungin metallipylväitä. Lähtökohdaksi otettiin isompi puupylväs, jossa on kohdevalaistusta. Siitä lähti melko nopeasti syntymään idea, että jos pylväs olisikin puun hahmossa ja siellä olisi lintuja, Jari muistelee.
Suunnittelijoiden alkuperäinen ajatus oli, että linnut eivät olisi valaisimia, vaan valaistuun puuhun sijoitettaisiin lintuja istumaan oksille. Aiemmasta projektista tutuksi tullut iGuzzinin valaisinmalli tuntui taipuvan niin helposti linnun muotoon, että valaisimen ympärille lähdettiin kehittämään linnun kehoa.
Joskus palaset vain loksahtavat luontevasti ja nopeasti kohdilleen, kuten kävi tässä projektissa. Riemukkaassa ideassa kaikki on rakenteellisesti yksinkertaista ja selkeää. Mikään osa ei vaatinut valmistuksessa monimutkaista toteutusta.
Ensimmäiset luonnokset lintuvalaisimesta syntyivät nopeasti, ja niistä tehtiin 3D- ja paperimalleja. Tämän jälkeen heitettiin haaste Tehometin suuntaan, että onnistuisiko tällaisen valmistaminen. Ja vastaushan oli, että tottakai onnistuu. Pidettiin pari palaveria Tehometin suunnitteluporukan kanssa, ja pylväs oli aika lailla sitten siinä, Jari kertoo.
Tehometin pajalla syntyy puu
Tehometin puupylväiden myyntipäällikkö Sami Hämäläinen oli Orrella-projektissa mukana alusta alkaen. Hän kertoo, että Antti Hiltusen alkuperäisen idean ja puuta esittävän hahmomallin perusteella Tehometilla teoksesta tehtiin mitoitus ja rakennesuunnitelma. Sami konsultoi suunnittelijoita valmistukseen ja tekniseen toimivuuteen liittyvissä reunaehdoissa ja mahdollisuuksissa.
Jari Vuorinen kehuu sujuvaa yhteistyötä Tehometin kanssa:
Tämä oli alusta loppuun asti jouheva ja nopea prosessi. Saimme asiantuntevaa tukea ja varmistuksia Tehometin suunnalta, että etenemme oikeaan suuntaan.
Teoksen puinen rakenne on yksinkertaisuudessaan oivallinen – siinä hyödynnetään Tehometin tuotannossa olevia rakenteita ja osia. Orrella-teoksen runko on normaalia jykevämmäksi mitoitettu Tehometin Koli-pylväs, jossa on pohjana kartioituva neliöprofiilinen liimapuupalkki.
Suomalainen PEFC-sertifioitu puu oli luonteva valinta kohteeseen, jonka kantavana teemana on luontoarvot. Teollisesti valmistettu, useasta osasta yhteen liimattu puupalkki vähentää puun elämistä ja parantaa sen kestävyyttä, ja sopii siksi puisiin valaisinpylväisiin erinomaisesti.
Teoksen oksissa on runkona teräsprofiili, jonka päälle on kiinnitetty puiset pintaosat. Johdot oli helppo vetää teräsputken läpi, ja näin valaisimia kannattavista oksista on saatu varmuudella turvalliset ja pitkäikäiset.
Itse valaisimista, jotka imitoivat nerokkaasti oksilla istuvia lintuja, on saatu yksinkertaisilla ja suoraviivaisilla toteutuksilla teknisesti toimivat ja luontevat. Linnun vartalona on vinoon leikattu teräsputki, joka kannattelee saranan päässä eri suuntiin käännettävää valaisinpäätä. Oksilla istuvat linnut näyttävät poimivan valollaan esineitä ympäristöstään.
Valaistusta ilman häikäisyä
Valaistussuunnittelija joutuu jatkuvasti tekemään kompromisseja ottaessaan huomioon välillä ristiriitaisetkin vaatimukset ja rajoitukset. Tällä kertaa suunnittelijoiden päähuomio kiinnittyi ympäröivään luontoon ja siihen, että valo pysyy suunnitellulla alueella ja tekee sen mitä sen täytyy tehdä.
Jari Vuorinen kertoo, että hankalin vaihe oli valaistuksen suuntaus.
Valaistuksen johtotähtenä toimii aina periaate, että valo ei saa tehdä kiusaa kenellekään, ettei valo aiheuta häikäisyä ja häiriötä ympäristöön. Häikäisyasiasta johtuen tiesimme, että emme voi valaista aivan joka paikkaa, joten teimme kompromisseja valaisinten suuntauksessa, ja valitsimme kohteet läheltä pylvästä.
Valmiin työn juurella
Teoksen juurella myhäilee tyytyväisen oloinen valaistussuunnittelija. Kaikki palaset tuntuvat loksahtaneen hienosti paikoilleen, eikä edes tyypillistä jälkiviisastelua esiinny. Teoksessa ei ole mitään muutettavaa tai korjattavaa.
Uskon, että saatiin aikaiseksi se mitä tavoiteltiin. Yksinkertaisella, hauskalla idealla saatiin varmasti lapsille katsottavaa. Lapset näkevät siinä alla leikkiessään, että hei, tuolla on lintuja, ja pimeällä he näkevät että nehän ovat myös valaisimia.
Teemme toimistona paljon töitä, joissa on paljon dynamiikkaa, valot liikkuu ja reagoi moniin asioihin. Tässä ollaan yksinkertaisen idean ja perinteisen toteutuksen, tietynlaisen kestävyyden äärellä. Ei tarvitse olla huolissaan, että pitäisi olla säätämässä himmennystasoja tai korjaamassa tekniikkaa joka toinen viikko.
Åvikin puistoon suunniteltu teos on sen verran onnistunut kokonaisuus, että sen variaatioita tullaan näkemään myös muualla. Orrella-teos taipuu helposti eri mittakaavoihin ja sen oksilla voi helposti kuvitella näkevänsä myös värikkäitä lintuja…
Valo kertoo tarinaa
Tehometin perustajan Pentti Kettusen kantava ajatus on ollut, että jokainen pylväs voi kertoa tarinaa. Valaisinpylväs voi olla paljon muutakin kuin valaisimen kannatin. Se voi ilmentää paikkakunnan historiaa ja identiteettiä, rakentaa brändiä ja luoda yhteenkuuluvuutta.
Jari Vuorinen komppaa Pentin ajatusta täydestä sydämestään, ja kertoo mikä häntä palkitsee valaistussuunnittelijan työssä:
Joka ikinen valaisin ja se valo, jonka se tuottaa, kertoo myös tarinaa. Valo on parhaassa tapauksessa jo itsessään elämys. Ei tarvita erityistä valoshowta. Riittää hyvä perusvalaisin, hyvä optiikka ja kohde, joka valaistaan mahdollisimman hyvin. Tällaisen tavoitteleminen tekee tästä työstä hauskaa. Tämä ei ole pelkkää matematiikkaa, että onko tässä nyt luksit kohdillaan. Työhön tulee paljon enemmän syvyyttä ja merkitystä.
Valaistussuunnittelijan on oltava sinnikäs opettaja
Jari Vuorisella on yli 20 vuoden perspektiivi valaistussuunnitteluun Suomessa ja ulkomailla, ja sen perusteella hän osaa katsoa haastavaa työkenttää optimistisen realistin silmin.
Valaistussuunnittelijan arkinen työ on usein toiminnallisen perusvalaistuksen suunnittelua tiukoissa budjettiraameissa. Kaupunkiympäristössä suunnittelija pääsee harvoin jättämään omia jälkiä ja toteuttamaan luovia visioitaan.
Miten sitten päästään käsiksi luovempaan valaistukseen, identiteetin rakentamiseen tai kaupunkibrändäämiseen ja ylipäätään suunnitteluun, jossa on enemmän tilaa luovuudelle? Jari näkee itsensä ilosanoman viejänä ja osana pidempää ketjua
Valaistussuunnittelu täytyy nähdä pitkänä jatkumona. Täytyy katsoa niin, että me suunnittelijoina kehitämme koko valaistusalaa siihen suuntaan, että se on laadukasta. Siinä vaaditaan paljon sellaista ruohonjuuritason ajattelua, että opetamme ihmisiä siihen, että mitä hyvä valaistus voi olla ja mitä sillä voi saavuttaa.
Valaisin: iGuzzini Palco InOut Q688
Puuosat: Suomalainen PEFC-sertifioitu puu, pintakäsittely harjattu Cinnamon
Teräsosat: RAL 9004 musta
Juttua varten on haastateltu seuraavia projektissa mukana olleita ammattilaisia.
Jari Vuorinen, Creative Director, LDC
Milla Hakari, osakas, maisema-arkkitehti, LOCI Maisema-arkkitehdit Oy
Sami Hämäläinen, myyntipäällikkö, puupylväät, Tehomet Oy
Lighting Design Collective LDC
LDC on kansainvälinen pieni valaistussuunnittelutoimisto, jonka toimipisteet sijaitsevat Helsingin lisäksi Madridissa ja Lontoossa. Toimisto on erikoistunut luovan valon käyttöön.
Jari Vuorinen on toiminut valon parissa vuodesta 1994. Hänellä on vahva tausta valo- ja videokuvauksesta, josta hän on siirtynyt enemmän arkkitehtuurin ja valotaiteen puolelle. Viimeiset 20 vuotta Jari on tehnyt pysyviä valoteoksia. Toiminnan keskiössä on luova suunnittelu ja ympäristön uudelleenajattelu.
Jaa artikkeli
Sijainti: Vantaa, Suomi
Rakennusvuosi: 2020
Käyttökohde: Aluevalaistus
Suunnittelija: Lighting Design Collective
Valokuvaaja: Ilpo Aalto ja Pyry Kantonen